15.12.2023
Pohjoissavolaisen Nostetta Ventures Oy:n hallinnoima North Savo Startup Fund Ky -pääomarahasto ja vuoden bisnesenkeliksi valittu startup-sijoittaja Kim Väisänen vauhdittavat kuopiolaisen ohjelmistoyrityksen Orhin kasvua pääomasijoituksella.
Vuonna 2022 perustettu startup-yritys Orhi kehittää vuokrausohjelmistoa liikkuvan kaluston, kuten esimerkiksi henkilö- ja pakettiautojen, moottorikelkkojen tai peräkärryjen, lyhytaikaiseen vuokraukseen. Tavoitteena on tehdä liikkuvan kaluston vuokrauksesta täysin automatisoitua, mikä tehostaa vuokraamoiden toimintaa merkittävästi ja mahdollistaa vuokraajalle entistä ketterämmän tavan vuokrata kalustoa.
Ensimmäisenä toimintavuotenaan Orhi on kehittänyt ja kaupallistanut vuokrausohjelmiston sekä solminut ensimmäiset merkittävät asiakas- ja yhteistyösopimukset. Yritys uskoo voivansa hyödyntää kasvussaan kotimaan markkinaa, jossa on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia.
Seuraavaksi Orhi tavoittelee paikkaa markkinajohtajana kotimaassa ja sen liiketoimintastrategia laajenee kattamaan palvelut myös vertaisvuokraukseen ja yhteiskäyttöautoille. Liiketoimintastrategian laajennuksen ja kotimaan kasvun ohella pääomasijoitus mahdollistaa yrityksen nelihenkisen tiimin kasvattamisen uudella osaamisella sekä ensiaskeleet kansainvälisen markkinan avaukselle.
”Sijoituksen myötä voimme kasvaa entistä nopeammin ja luoda vahvan perustan yrityksen tulevaisuudelle. Olemme todella innoissamme tulevasta yhteistyöstä sijoittajien kanssa. Se, että saimme näinkin kovan luokan tekijät taaksemme, oli aiemmin vain suuri haave. Yrityksemme arvot perustuvat avoimuuteen, luottamukseen ja pitkäaikaiseen kumppanuuteen. Yhteistyön kautta pyrimme hyödyntämään synergioita ja jakamaan tietotaitoa kaikkien osapuolten hyödyksi.”, kommentoi Orhi Oy:n toimitusjohtaja Timo Rissanen.
Nostetta Ventures Oy:n toimitusjohtaja Noora Tuikka näkee potentiaalia yrityksessä ja markkinassa: ”Uskomme vahvasti Orhin liiketoimintamalliin ja näemme merkittävää potentiaalia liikkuvan kaluston vuokraustoiminnan kasvussa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Orhin tiimissä on vahvaa osaamista toimialan liiketoiminnasta ja ohjelmistokehityksestä. Nostetta-tiimin osaaminen ja verkostot täydentävät hyvin kokonaisuutta ja haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä yritystä ja edesauttamassa sen kasvua.”
Kim Väisänen, tuusniemeläissyntyinen kokenut startup-sijoittaja tukee sijoituksellaan Orhin kasvua. Lisäksi hän on lupautunut hallituksen puheenjohtajaksi. ”Olin yllättynyt kuinka lapsenkengissä liikkuvan kaluston vuokraustoiminnan ohjelmistoratkaisut ovat tähän asti olleet. Orhilla on todellinen mahdollisuus nousta alansa markkinajohtajaksi”, Väisänen toteaa.
Lisätiedot:
Timo Rissanen
Toimitusjohtaja, Orhi Oy
+358 45 842 0926 / timo.rissanen@orhi.fi
Noora Tuikka
Toimitusjohtaja, Nostetta Ventures Oy
+358 40 138 3225 / noora.tuikka@nostettaventures.com
Orhi Oy
Orhi Oy on vuonna 2022 perustettu innovatiivinen ohjelmistoyritys, joka keskittyy tarjoamaan korkealaatuisia ratkaisuja vuokraustoimialalle. Päätuotteemme on edistyksellinen vuokrausohjelmisto, joka automatisoi koko vuokrausprosessin, säästäen vuokraamoiden aikaa ja resursseja. Vuokrausohjelmistomme on suunniteltu vähentämään vuokraamoiden manuaalista työtä merkittävästi, mikä tehostaa liiketoimintaprosesseja ja vapauttaa aikaa strategiseen kehittämiseen. Olemme sitoutuneet tuomaan digitalisaation etuja vuokrausalan toimijoiden arkeen. Orhi Oy:n tiimi koostuu intohimoisista ammattilaisista, jotka ymmärtävät vuokraustoimialan haasteet ja tarjoavat asiakkaillemme ketteriä ja räätälöityjä ratkaisuja. Tavoitteenamme on olla luotettava kumppani vuokraamoille, jotka haluavat optimoida toimintaansa ja pysyä ajan hermolla teknologian kehityksessä. www.orhi.fi